Kirsi Ranin, Lukupiiri : kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika
Kirsi Ranin on kokenut lukupiirien vetäjä, ja hänet tunnetaan verkossa kirjablogistaan ja podcastistaan. Tuoreessa kirjassaan hän antaa konkreettisia, joskaan ei sitovia, ohjeita lukupiirin perustamiseen, sen vetämiseen sekä piiriin osallistujalle.
Ehdottomia Raninin ohjeet eivät siksi ole, että lukupiirejä on kovin erilaisia. Yhteistä lienee se, että osallistujat haluavat lukea yhteisen kirjan ja keskustella siitä. Jotkut tekevät sen ystäviensä kanssa, toiset kirjaston tai yhdistyksen ryhmässä. Joihinkin piireihin kuuluu yhteinen ruokailu tai kahvittelu, joskus jopa retkeily.
Ranin kirjoittaa lukupiireistä lukijalähtöisesti: vetäjän ei tarvitse tuntea kirjallisuustiedettä eikä osallistujien tarvitse pähkäillä syväanalyysien parissa. Pelkkä lukuharrastus tai kiinnostus kirjoihin on hyvä lähtökohta. Omat kokemukset kirjasta ja heränneet ajatukset riittävät. Yhteinen keskustelu ruokkii ajatuksia, ja ne saattavat ja saavat toki edetä korkealentoisiksi.
Lukemisen harrastajan kannattaa tutustua tähän nopealukuiseen oppaaseen, vaikka ei kuuluisi lukupiiriin tai aikoisi aloittaa sen harrastamista. Kirjassa nimittäin Ranin esittää kysymyksiä ja keskustelunaloituksia kirjan käsittelyyn, ja näitä samoja asioita voi pohtia itsekseenkin kirjan äärellä. Lisäksi hän antaa parisataa erilaista lukuvinkkiä.