Leena Lehtolainen, Korkean paikan lumo
Riika on nuorena lahjakas laulaja, joka alkaa tehdä omaa musiikkia jo varhain. Laulukilpailussa pärjääminen tuo hänelle uusia mahdollisuuksia ja tulevaisuudensuunnitelmia. Kun kaunis lauluääni sitten katoaa, on etsittävä uusi tarkoitus elämään.
Lehtolaiselta on totuttu odottamaan dekkaria, mutta tällä kertaa ei selvitellä rikosta. Korkean paikan lumo on yhden naisen kehityskertomus. Minämuodossa kirjoitettu tarina käsittelee elämän monia alueita, kuten rakkaus, perhe-elämä, työ ja identiteetti. Juoni kulkee kuin muistelmat, alkaen Riikan lapsuudesta. Tarinassa ei ole kohokohtia, mutta se koukuttaa silti lukemaan. Teksti on hyvin kirjoitettu ja helppolukuista. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja samaistuttavia. Tämä on kirja realistisen arjen kuvauksen ystäville.