Patrik Svensson, Ankeriaan testamentti

Patrik Svenssonin kirjan aihe yllättää ja kiehtoo! Aiheena on ankerias, kyseisen kalan elämä ja historia, se mitä siis tiedämme. Ennen kaikkea ankerias on edelleen mysteeri, jota ihminen ei ole onnistunut tyhjentävästi selittämään tai selvittämään. Monet aikansa suurimmat ajattelijat ovat yrittäneet tutkia ankeriaan syntyä ja sen elämän vaiheita, mutta monet niistä yrityksistä ovat jääneet vähintäänkin vajavaisiksi. Aristoteles päätteli ankeriaan syntyvän mudasta, kun taas kuuluisa psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud yritti nuoruusvuosinaan vimmaisesti selvittää miten ankeriaat lisääntyvät, mutta joutui luovuttamaan tehtävässä hämmentyneenä siitä, miten vastauksia ei saatu tieteellisistä metodeista huolimatta.
Kirjan aihe laajenee ankeriaasta kohti ihmisyyttä ja kaiken haurautta. Tarina on tieteenhistoriallinen ja runollinen kuvaus ihmisistä ja tutkijoista, jotka menevät äärimmäisyyksiin tiedonhalussaan. Onko kyse kenties selittämättömän maagisuudesta ja kyltymättömästä uteliaisuudesta? Eikö meidän pitäisi jo tietää kaikki? Miksi emme saa selkoa yhdestä limaisesta kalasta? Miten saamme selkoa itsestämme? Tieteellisen tarinan rinnalla kulkee kirjailijan oma tarina, hänen isänsä ja lukuisat ankeriaannarrausreissut tähtitaivaan alla kirjailijan lapsuudessa.
En kuvitellut aiheen vievän mukanaan. Ankerias on aiheena näennäisesti mielenkiinnoton, ellei satu harrastamaan kalastusta. Kalan ympärillä kuhiseekin enemmän kysymyksiä kuin siitä on saatu vastauksia. Aihe laajenee piskuisesta kalasta kohti ihmisen rajallisuutta kutoen tarinoita yhteen kuin verkon silmuja. Svensson on todellinen tarinankertoja, joka on saanut kirjastaan kotimaassaan Ruotsissa arvostetun Augustprisetin vuonna 2019. Svensson työskentelee sanomalehti Sydsvenskanissa ja on kirjoittanut myös kirjan Meren kutsu (2023).