Olavi Hankimo, Isänmaan yö

Postikortti on toiminut paitsi sanallisen viestin viejänä, myös välittänyt kuvallista informaatiota. Graafinen suunnittelija Olavi Hankimo on perehtynyt postikorttien historiaan uutiskuvien välittäjänä ja toisaalta vastarinnan välineenä. Tuloksena on jykevä ja perusteellinen teos, joka kertoo paitsi korttien kuvasisällöistä myös niiden paino- ja väritystekniikoista.
Kirja käsittelee aikaa 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Tuolloin valokuvat olivat vielä kovin harvinaisia sanomalehdissä. Valokuvia kuitenkin otettiin muun muassa suurista luonnonmullistuksista ja onnettomuuksista, ja tieto tapahtumista levisi postikorttien avulla laajojen kansanosien saataville. Näin postikortit välittivät uutisia maailmalta Suomeenkin.
Kirjan toinen näkökulma on kuvien symboliikka poliittisen vastarinnan välineenä. Postikortteihin otettuja mustavalkoisia valokuvia paitsi väritettiin, niitä myös muokattiin lisäämällä tai korostamalla asioita, jotka palvelivat julkaisijan ideologisia päämääriä.
Kirjassa on runsas kuvitus, mutta toivoisi monien kuvien olevan suurempikokoisia. Tosin vahvalle paperille painettu 250-sivuinen kirja on riittävän tuhti teos jo tällaisenaan.