Vinha: 120 vuotta kirjakauppaa Ruovedellä
Tämä on pieni kirja, johon mahtuu kaksi suurta kulttuuritekoa. Ensinnäkin Vinhan suku, joka piti kirjakauppaa Ruoveden kirkonkylässä Pirkanmaalla yhtäjaksoisesti neljän sukupolven ajan, ja toiseksi kauppaa jatkavat uudet omistajat, kirja-alan konkarit Mikko Vartiainen ja Pasi Vainio, jotka ryhtyivät kehittämään siitä kulttuurikeskusta.
Vaikkei ole Vinhassa käynyt, niin talon ja kauppiassuvun tarina on hellyttävä, ainakin kirjanystävälle. Se kertoo paljon myös koko Suomesta ja sen kehityksestä viime vuosisadalta näihin päiviin. Siinä missä nykyään kuunnellaan äänikirjoja, ja kirjakauppoja on suljettu tiheään tahtiin, on Vinha ilahduttava poikkeus. Sille voi ennustaa lupaavaa tulevaisuutta, sillä omistajat ovat kehittäneet sitä. Kirjakaupan lisäksi se on antikvariaatti, taidegalleria, kirjakahvila, majoitus- ja residenssitila sekä tapahtumapaikka, jossa ovat esiintyneet monet nimekkäät kirjailijat.
Vinhasta tuli heti uutuuttaan kirjanystävien kesälomakohde, jos nyt pyhiinvaelluskohteeksi mainitseminen olisikin liioittelua.