Paula Nivukoski, Nopeasti piirretyt pilvet
Paula Nivukoski ponnahti kriitikoiden ja lukijoiden suosioon esikoisteoksellaan Nopeasti piirretyt pilvet vuonna 2020. Siinä hän kertoo sadan vuoden takaisen nuorenparin rakkaustarinan, joka jatkuu siten, että muutaman vuoden kuluttua mies lähtee Amerikkaan tienaamaan. Vaikutteita kirjailija on saanut oman isoäitinsä kohtalosta.
Kirjan päähenkilö Liisa jää kotiin kahden lapsen kanssa. Maalaistaloa asuu myös hänen äitinsä, johon suhde on vaikea ja alisteinen. Oma lukunsa ovat kyläläiset, joiden kyttääminen ja ilkeät puheet eivät yhtään helpota Liisan tilannetta.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Isokyröön 1920-luvulle. Kirjailija itse on pitäjästä kotoisin, ja hänen lapsuudenkotinsa on vanha sukutalo siellä. Repliikit hän on kirjoittanut sikäläisellä murteella, mikä on iso rikkaus, mutta täkäläiselle lukijalle sisältää vieraita sanoja. Ne eivät kuitenkaan estä kokonaisuuden ymmärtämistä. Muutenkin Nivukosken kielenkäyttö on raikasta ja oivaltavaa.
Romaani on tervetullut kuvaus siitä, miten Amerikkaan lähteneiden siirtotyöläisten perheet jatkoivat elämää kotona. Kirja kertoo yhden perheen kautta yleistä historiaa varsinkin Pohjanmaata koetelleesta muuttoaallosta. Se kertoo myös siitä, miten joku ihminen voi olla kohtaloonsa ja ”turpeeseen” sidottu, ja toinen voi tehdä elämässään vapaasti valintoja.
Nivukoski kirjoittaa juonta erittäin hienovaraisesti, vähin vihjein. Tämä tarkoittaa sitä, että lukijan kannattaa lukea kirjaa hitaasti ja tarkoin huomatakseen asioita. Niiden perusteella lukija voi itse tehdä oleellisia johtopäätöksiä syistä ja seurauksista. Tällainen kirjoittaminen vaatii tekijältään taitoa, ja parhaimmillaan palkitsee lukijan. Sillä tämä kirja kaikkineen on taas sellainen, joka pyörii mielessä muutaman päivän kansien sulkemisen jälkeen.
Nivukoski jatkaa Koskiluhdan talon ihmisten tarinaa romaanissa Kerran valo katoaa.