Juha Metso: Takaisin : kaipuu menetetyille saarille

Merikeskus Vellamossa Kotkassa oli hiljan näyttely Menetetyt saaret, jossa oli videoita ja valokuvia Neuvostoliitolle luovutetuista Suomenlahden ulkosaarista. Samat tekijät ovat koonneet aineistostaan kirjan Takaisin: kaipuu menetetyille saarille. Näyttely ja kirja käsittelevät Suursaarta, Tytärsaarta, Lavansaarta ja Seiskaria.
Kirja on itsenäinen teos ja sen voi hyvin katsella ja lukea, vaikka ei olisi käynyt tutustumassa näyttelyyn. Näyttelyn käyneelle se on mainio tunnelmien ja muistin virkistäjä. Lisäksi kirjassa näyttäisi olevan sellaisia valokuvia, joita ei näyttelyssä nähty.
Kirja on dokumentin ja taiteen yhdistelmä. Kertojana on merikotka, joka on elänyt merellä ja saarilla aina, vaikka saarten hallitsijat ja ihmiset ovat vaihtuneet. Kuvituksena on valokuvia suomalaiselta ajalta ja nykyajasta. Kirjan kuvista ja teksteistä löytyy kantaaottavuutta. Kotkalaisen valokuvaajan Juha Metson lisäksi kirjan tekijöitä ovat toimittaja Marko Näkki ja valokuvaaja Mika Rokka.
Merikotkan lisäksi kirjassa esiintyy kotkalainen nuori nainen, joka kaipaa paikkaan, Suursaareen, josta sukunsa on kotoisin ja jonne ei ole pääsyä. Jos ei muu, niin viimeistään tämä on koskettava osuus kirjassa.