Satu Rämö, Hildur
Tämän ajan suosituimpiin kotimaisiin jännityskirjoihin kuuluu Satu Rämön Hildur-sarja. Sen avausosa, Hildur, tutustuttaa islantilaiseen poliisinaiseen. Päähenkilön lisäksi kirjassa ovat vahvasti esillä islantilainen luonto, elämäntapa sekä harvaanasuttu seutu Länsivuonot.
Rikosetsivä Hildur on erikoistunut kadonneiden lasten tapauksiin. Pienellä paikkakunnalla hän työskentelee kuitenkin monenlaisten rikosten ja onnettomuuksien tutkinnassa. Murhia ja kuolemia rupeaakin Länsivuonoilla tapahtumaan muutamia lyhyen ajan sisällä peräkkäin. Kunnianhimoinen Hildur rupeaa etsimään toisistaan kovin poikkeaville tapauksille yhteistä nimittäjää. Ja kyllähän se löytyy.
Romaani kuuluu jännitysgenreen, mutta väkivalta ja murhat kerrotaan nopeasti ja mässäilemättä. Niinpä kirja sopii myös niille, jotka välttelevät rankimpia dekkareita. Hildurin kuntoiluharrastus ja työkaveri Jakobin neuleharrastus keventävät mukavasti tarinaa.
Tässä sarjan avausromaanissa mainitaan jo Rosa ja Björk, joiden nimiä kantaa sarjan kakkososa. Hildurin työparina on suomalainen poliisiopiskelija Jakob, jonka mukaan on puolestaan nimetty sarjan kolmososa. Niinpä jos on pitänyt Hildurista, on luontevaa jatkaa näiden parissa. Marraskuussa ilmestyy sarjan neljäs osa Rakel, joka on nimetty Hildurin äidin mukaan, ja sitä voi jo varata.