Charles Dickens, Saiturin joulu
Milloin viimeksi olet lukenut 1800-luvulla kirjoitetun romaanin? Vieläkö noin 180 vuotta vanha kirja puhuttelee tämän päivän ihmistä? Jälkimmäistä voi kokeilla lukemalla klassikon Saiturin joulu, joka tunnetaan myös nimillä Joululaulu ja Joulukertomus.
Tarinan juoni lienee monelle tuttu: ilkeä liikemies Scrooge ei halua viettää joulua eikä suostu antamaan lahjoitusta hyväntekeväisyyteen. ”Humpuukia” hän äkäisenä huudahtaa. Lontoon kostean kalsoina joulunalusöinä hänen luonaan vierailee kolme haamua, jotka näyttävät hänelle asioita ja puhuttelevat häntä.
Saiturin joulu on monitasoinen teos. Sitä lukiessa aikuinenkin voi heittäytyä kertomuksen lumoihin ja kokea kauhun tunteita yhdessä Scroogen kanssa, kun haamu yöllä ilmestyy sängyn viereen. Toisaalta voi hakea symboliikkaa haamujen olemuksista. Ja pitää mielessä kirjailijan alkusanat: Dickens toivoi herättävänsä lukijassa ”erään aatteen hengen”.
Klassikkoteoksena se on myös erittäin versioitu. Tarina löytyy useana versiona myös lastenosastolta, sekä elokuvina. Saiturin joulun sanoma innoittaa edelleen taiteilijoita, ja näytelmää on esitetty tämän joulun alla ainakin Helsingin ja Tampereen teattereissa.