Ville Eloranta, Sana sanasta: suomen kielen jäljillä
Nyt on hauska kirja suomen kielestä! Tekijänä on taas Ville Eloranta, toimittaja-kielenhuoltaja, joka on aiemminkin osannut kertoa kiinnostavasti ja helppolukuisesti kielikoukeroista.
Tällä kertaa ollaan sanojen ja kielen rakenteiden jäljillä aina sinne kuuluisaan Volgan mutkaan saakka, mitä ei suinkaan pidä pelästyä. Vanhimmat sanat ja muodot tosiaan tulevat kantauralin kielestä, mutta paljon on myös lainaa germaanisista kielistä, Baltiasta sekä etenkin nykyisen paikannimistön osalta kantasaamen kielestä. Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä vahvemmin rupeavat Mikael Agricola ja Elias Lönnrot tuntumaan vain hienosäätöä tehneiltä poikasilta.
Kirjassa on lyhyitä kappaleita, joissa käsitellään muun muassa paikannimiä, sukunimiä, stadin slangia, taivutusmuotoja ja kielen ristiriitaisuuksia. Kirjan rakenne ja sisältö toimivat siten, että jos jokin asia ei kiinnosta, voi huoletta siirtyä seuraavaan kappaleeseen.
Kielitieteilijät ovat viime vuosina tehneet uusia johtopäätöksiä kielestämme, ja vanhoja käsityksiä on viskattu romukoppaan. Ja mainittakoon, että maallikko toki voi pohtia sanojen syntyä, mutta usein kapsahtaa katajaan…