Anna-Lena Laurén, Samettidiktatuuri: vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä
Vuosia Venäjällä toimittajana työskennellyt Anna-Lena Laurén on toiveikas. Vaikka hän näkee maassa paljon isoja epäkohtia ja kirjoittaa niistä, hän on myös tavannut monia ihmisiä, jotka luovat hänessä toivoa Venäjän kehittymisestä parempaan suuntaan – demokraattisempaan, avoimempaan ja rehellisempään.
Laurén kuvailee valtion politiikkaa kaksijakoiseksi: se on yhtä aikaa voimaansa uhitteleva suurvalta ja uhriutuva pikkulapsi, joka syyttää vaikeuksistaan muita. Monet uutiset ja venäläisten johtavien poliitikkojen lausunnot avautuvat uudella tavalla Laurénin analyysien avulla.
Laurén kirjoittaa paitsi tunnetuista tapahtumista ja henkilöistä, myös työssään kohtaamistaan asioista sekä keskusteluistaan venäläisten ystäviensä kanssa. Näin kirjassa saadaan monenlaista näkökulmaa maahan ja sen ihmisiin.
Vallankäytön ja politiikan lisäksi kirjassa on ansiokasta kulttuurista kerrontaa, josta selviää muun muassa miksi usein Venäjällä vastaus alkaa sanalla ”njet” tai miksi palveluammateissa toimivilta saa nihkeää palvelua, jos palvelua ollenkaan. Mielenkiintoisia ovat myös pohdinnat kielen vaikutuksesta ajatteluun ja ilmaisuun.
Anna-Lena Laurén sai tänä vuonna vuoden journalistipalkinnon. Hän työskentelee Hufvudstadsbladetin ja Dagens Nyheterin Moskovan-kirjeenvaihtajana ja kirjoittaa kolumneja Suomen Kuvalehteen. Samettidiktatuuri on hänen kuudes kirjansa.