Gabriel Garcia Marquez, Rakkautta koleran aikaan
Tulisen lempeä iltapäivä kolumbialaisen hienostoalueen läheisessä puistossa. Hehkuva on niin aurinko kuin myös sydän pojan, Florentino Arizan, rinnassa. Kädessään hänellä on kirja, runoja, kuitenkin vain muodollisuuksien tähden. Tärkeimpänä kirje, yksi useista vielä kirjoittamattomista, johon vastaanottajaksi merkittynä tyttö, jota valloittavampaa ei poika kenties koskaan tule tapaamaan. Rinnallaan hänellä on kameliankukka – lupaus ikuisesta rakkaudesta.
Ehken paremmin voisi kuvailla Gabriel Garcia Marquezin klassikkoteoksen atmosfääriä. Vaikka aikakaudeltaan kirja sijoittuu 1900-luvun murroksen Karibiaan, koleran aikakauteen, teemoiltaan teos on hyvin ajankohtainen; niin kulkutauti kuin pistävän syvä rakkauskaan eivät näytä maailmasta katoavan.
Rakenteeltaan romaani on erityinen, sillä yleisestä romanssin kaavasta poiketen tapahtumat eivät ole esitetty armollisesti kronologisessa järjestyksessä. Tämän tyylikeinon huomasin lisäävän mielenkiintoani, sillä tapahtumien tarkastelu useista näkökulmista auttoi näkemään rakkauden monimuotoisuuden ja kestävyyden aivan uudessa valossa. Garcia Marquezia pidän kirjoittajana varsinaisena virtuoosina: kirjavien sanavalintojen ja vauhdikkaiden rytminvaihdosten myötä kirjaan oli kappale kappaleelta miellyttävämpi syventyä. Se on sinällään ansio, sillä useissa kertomuksissa erityisesti näkökulman vaihto saattaa aiheuttaa mielenkiinnon lopahduksen – siinä Rakkautta koleran aikaan on virkistävä poikkeus.
Jos siis lukijana nauttii tunteista, tunnelmallisuudesta tai katkeransuloisesta tragediasta, ei taatusti tule pettymään hypätessään Garcia Marquezin monumentaalisen rakkaustarinan rattaisiin. Allekirjoittanutta teos innosti perehtymään tarkemmin sekä kirjoittajan muihin teoksiin että romantiikan genreen ylipäänsä. Onkin siten mielestäni olennaista puhua teoksesta yhtenä niistä kirjoista, jotka ovat mullistaneet maailmaani.
Toivottavasti sinäkin löydät sen, mitä minä siitä aikanaan löysin.