Kyyti-kirjastot

Kyyti-kirjastot on kymenlaaksolainen kirjastojen yhteenliittymä. Kyyti-kirjastoilla on yhteinen verkkokirjasto, kirjastokortti, käyttösäännöt ja kuljetuspalvelu. Olet nyt blogisivustollamme, josta päivitämme verkkokirjaston tiedotteita. Yhteinen verkkokirjastomme palvelee kaikkia Kyyti-kirjastojen asiakkaita osoitteessa kyyti.finna.fi

Sampokommentit

Aimo Ruusunen, Punakankaan suomalaiset

Aimo Ruusunen kertoo muutamista suomalaisista, jotka olivat menneet Neuvostoliittoon 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, ja joutuivat siellä Stalinin vainojen uhreiksi ja teloitetuiksi Krasnyi borissa, Punakankaalla.

Ruusunen kuvaa teloitettujen kohtaloita alkaen siitä, miksi ja miten he ovat Neuvostoliittoon menneet ja mitä siellä tehneet. Esimerkkien perusteella piirtyy kuvia syyttöminä teloitetuista, joista suurin osa kuului työväenluokkaan ja moni kommunistiseen puolueeseen. Väärä kansallisuus johti tekaistuihin syytteisiin, vaikka henkilöt olisivat aatteellisesti olleet sitoutuneita uuden ihanneyhteiskunnan rakentamiseen.

Yksittäisten henkilöiden lisäksi vainoissa tuhottiin kokonaisia perheitä. Osa perheestä teloitettiin, osa saatettiin lähettää työleirille ja lapset erotettiin toisistaan eri lastenkoteihin.

Kirja kertoo myös siitä, millaista on tänä päivänä tutkia lähihistoriaa, kun lähteitä on niukasti, naapurimaa harjoitti sensuuria ja maastamuuttajat ovat toisinaan vaihtaneet nimensä. Kirjan lopussa on luettelo liki 600:sta Krasnyi borissa ammutusta suomalaisesta.

Kirja on sikälikin kovin ajankohtainen, että Kansallisarkisto aloitti viime vuonna viisivuotisen tutkimuksen Suomalaiset Venäjällä 1917–1964. Tutkimushanke tekee yhteistyötä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Stalinin vainojen muistot – muistitietokeräyksen kanssa.

Tämä kirja tuo mieleen kaunokirjallisuuden puolelta muun muassa Sirpa Kähkösen romaanin Graniittimies ja Antti Tuurin romaanin Ikitie, josta on myös elokuva. Molemmissa kirjoissa kuvataan suomalaisten punaisten unelmien romahtamista Neuvostoliitossa 1920- ja 30-luvuilla. Aimo Ruususen tietokirja sopii erittäin hyvin näiden romaanien lukijoille.

Katso saatavuus